Vapaa Georgia

Suuri osa maailmasta yllättyi Georgiassa leimahtaneesta väkivallasta, sillä se tapahtui hetkellä, jolloin maailma perinteisesti asettaa sivuun riitansa kannustaakseen urheilijoitaan kerran neljässä vuodessa vietettävän olympiaspektaakkelin aikana.

Pahimmista neuvostoajoista muistuttavassa tapahtumaketjussa Venäjän tankit, joukot ja lentokoneet tunkeutuivat rajan yli pienen naapurivaltion puolelle.

Naapuri oli Georgia, ei Tsekkoslovakia, ja tankeissa oli Venäjän, ei Neuvostoliiton tunnukset, mutta tapahtuma muistutti kylmäävästi vuodesta 1968.

Tapahtumien jatko on ollut yhtä häiritsevää. Venäjän joukot ovat toistaiseksi kieltäytyneet lähtemästä. Ne ovat kaivautuneet asemiinsa kiistellyillä alueilla Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa, ja siirtyneet syvemmälle Georgiaan sen alueellista koskemattomuutta loukaten.

Presidentti Nicolas Sarkozy ja ulkoministeri Alexander Stubb saivat aikaan tulitaukosopimuksen, joka edellytti kaikkien joukkojen vetämistä konfliktialueelta.

Elokuun 18. päivänä Naton ulkoministerit antoivat kovasanaisen Georgian alueellista koskemattomuutta, itsenäisyyttä ja suvereniteettia sekä sen demokraattisesti valittua hallitusta tukevan lausunnon. Yhdysvaltain ulkoministerin Condoleezza Ricen mukaan lausunto "viestitti Venäjälle, ettei Nato salli uuden jakolinjan syntyvän Eurooppaan sen turvallisuusrakenteissa mukanaolevien ja niihin pyrkivien valtioiden välillä."

Maailman huomio keskittyy nyt kahteen kiireelliseen tehtävään: konfliktialueiden väkivalta ja väärinkäytökset, myös ne, joihin ”epäviralliset” joukot Venäjän valvonnassa olevilla alueilla ovat syyllistyneet, on saatava loppumaan. Toiseksi, konfliktin uhreille on toimitettava apua.

Georgia ja Venäjä ovat allekirjoittaneet tulitaukosopimuksen, mutta maailma odottaa edelleen Venäjän ryhtyvän noudattamaan sitä. Lisäksi humanitaarista apua antavien työntekijöiden on nopeasti päästävä konfliktialueille.

Yhdysvallat, Suomi ja muut maat ovat jo aloittaneet lääkkeiden ja tarpeiden, ruuan, suojien ja muun avun toimittamisen sodan uhreille. Vaikka tarkka kuolleiden ja haavoittuneiden lukumäärä on edelleen varmistumatta, on selvää, että georgialaiset kärsivät humanitaarisesta kriisistä sodan aiheuttaman tuhon kourissa.

Tilanne Georgiasta irtautumaan pyrkivissä Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa on pitkään ollut jännittynyt, mutta jos tarkastelee tilanteen kehitystä viime vuoden aikana, viime viikkojen tapahtumat eivät tule yllätyksenä.

Moskova on lisännyt Georgiaan kohdistamaansa taloudellista, poliittista ja sotilaallista painostusta, julistaen kauppasaartoja ja keskeyttäen ilma- ja maakuljetukset. Keväällä Venäjä ilmoitti virallisesti aikovansa lähentää suhteita Georgian separatistialueiden Etelä-Ossetian ja Abhasian kanssa sivuuttaen täysin Georgian viranomaiset.

Venäjän toimet muuttuivat sen jälkeen entistä pahaenteisimmiksi. Huhtikuussa Venäjän ilmavoimat ampui alas Georgian ilmatilassa lentäneen georgialaisen miehittämättömän lentokoneen. Samoin huhtikuussa venäläiset joukot ja tykistö alkoivat siirtyä Abhasiaan.

Verukkeeksi sanottiin rauhanturvajoukkojen täydentäminen, mutta Venäjä ei konsultoinut Georgian kanssa. Toukokuussa Venäjä lähetti Abhasiaan joukkoja rakentamaan rautatietä – ilman laillista mandaattia – sanoen syyksi "humanitaariset syyt". Heinäkuussa

Etelä-Ossetiassa oli väkivaltaisuuksia - georgialaisia poliisiajoneuvoja vastaan hyökkäiltiin ja Georgiaa kannattava eteläossetialainen oppositiojohtaja yritettiin murhata.
Yhdysvaltain viranomaiset ovat kaiken aikaa kehottaneet Venäjän ja Georgian hallituksia osoittamaan pidättyvyyttä ja ratkaisemaan kiistansa rauhanomaisesti.

Elokuun 7. päivänä Georgian vastattua georgialaisiin kyliin Etelä-Ossetiassa kohdistuneeseen pommitukseen, joka tuli venäläisten rauhanturvaajien valvomalta alueelta, ja Georgian lähetettyä joukkoja valtaamaan takaisin osia Etelä-Ossetiasta, ylivoimaiset venäläisjoukot vyöryivät Etelä-Ossetiaan, Abhasiaan ja syvemmälle Georgiaan.

Venäjä loukkaa Georgian alueellista koskemattomuutta ja on antanut ymmärtää, että se saattaa tunnustaa kiisteltyjen alueiden itsenäisyyden huolimatta useista YK:n päätöslauselmista, joilla niiden asema pyritään ratkaisemaan diplomaattisesti.

Venäjän aggressiivinen toiminta ja sen suorat ja epäsuorat uhkaukset muita maita, kuten Puolaa ja Ukrainaa vastaan, ovat pelottava muistutus neuvostovallan alla eläneille valtioille, jotka ovat siirtyneet länsimaiseen vapaaseen ja demokraattiseen järjestelmään.

Maailma tänään on erilainen kuin vuonna 1968, jolloin Neuvostoliitto miehitti Tsekkoslovakian. Eurooppa, transatlanttinen yhteisö ja maailma ovat siirtyneet eteenpäin vuoden 1968 jälkeen. Venäjä on pyrkinyt integroitumaan 21. vuosisadan diplomaattisiin, poliittisiin, taloudellisiin ja turvallisuusrakenteisiin, ja Yhdysvallat on antanut voimakkaan tukensa Venäjän pyrkimyksille.

Toimillaan Venäjä on kuitenkin vaarantanut kansainvälisen maineensa ja pyrkimyksensä. Venäjän toimien seurauksena on alettu esittää kysymyksiä sen soveltuvuudesta Maailman kauppajärjestön WTO:n jäseneksi ja sen kuulumisesta kahdeksantena jäsenenä G-7 -talousjärjestöön.

Jos Venäjä haluaa korjata maineelleen ja länsisuhteilleen aiheuttamansa vahingot, sen on ensimmäiseksi alettava noudattaa tulitaukosopimusta, jonka Venäjän presidentti on allekirjoittanut. Vihollisuudet on lopetettava mukaan luettuna epävirallisten joukkojen toimet Venäjän miehittämillä alueilla.

Venäjän on tulitaukosopimuksen mukaisesti vedettävä pois Georgiaan elokuun 6. päivän jälkeen lähettämänsä joukot. Venäjän on sallittava kansainvälisten tarkkailijoiden toiminta ja voimakkaamman rauhanturvajoukon läsnäolo Etelä-Ossetiassa sekä humanitaarisen avun toimitukset.

Venäjän on noudatettava julkisesti ilmoittamaansa politiikkaa, että se tukee Georgian alueellista koskemattomuutta.

Ilman näitä toimia Venäjä eristää itsensä yhä pahemmin. Kuten ulkoministeri Rice sanoi NATOn kokouksessa. "Normaali kanssakäyminen on mahdotonta niin kauan kuin Venäjä jatkaa nykyistä toimintaansa.”

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Georgia Must Be Whole and Free

The violence that erupted in Georgia caught much of the world by surprise, particularly since it came during a time when the world traditionally puts aside its disputes to cheer on its athletes during the uplifting quadrennial spectacle of the Olympic Games. In a scene that was chillingly reminiscent of the worst days of the former Soviet Union, Russian tanks, troops, and planes swept across the border of one of its small neighbors. Although the neighbor was Georgia, not Czechoslovakia, and the tanks bore Russian, not Soviet Union markings, the scene was chillingly reminiscent of 1968.

The aftermath of these events has been equally disturbing. Russian troops have refused so far to leave, and have dug in to positions not only in the disputed areas of South Ossetia and Abkhazia, but also deeper in to Georgia, all in violation of Georgia’s territorial integrity.

President Nicolas Sarkozy and Foreign Minister Alexander Stubb worked to secure a ceasefire and the withdrawal of all forces from the conflict zone. On August 19, NATO foreign ministers issued a strong statement in support of Georgia’s territorial integrity, independence and sovereignty, as well as its democratically elected government. U.S. Secretary of State Condoleezza Rice said the statement also “sent a message to Russia that NATO will not permit a new line to develop in Europe between those states that are a part of the transatlantic structures and those states that still aspire.”

The world’s attention now is focused on two urgent objectives: Bringing a halt to all hostilities and abuses in the conflict area, including those committed by “irregulars” in Russian-controlled areas, and helping the survivors of the conflict. Both Georgia and Russia have signed a ceasefire agreement, but the world is still waiting for Russia to honor it. Meanwhile, there is an urgent need to allow humanitarian workers in.

The United States, Finland, and other countries have already begun delivering medical care and supplies, food, shelter, and other assistance to the survivors. While the exact number of dead and wounded is still unknown, it is clear that the people of Georgia are facing a humanitarian crisis in the swath of destruction left behind.

Georgia’s separatist regions of South Ossetia and Abkhazia have had a long history of tension. But anyone who takes a closer look at the events of the past year should not be surprised by the events of the last few weeks. Moscow has been steadily intensifying pressure on Georgia economically, politically, and militarily, launching trade embargos and suspending air and ground transport links. In the spring, Russia issued a government order to increase its official ties with the breakaway regions of South Ossetia and Abkhazia, completely bypassing the Georgian authorities.

Russia’s challenges then became more ominous. Last April, a Russian fighter jet shot down a Georgian drone over Georgian airspace, and in that same month, Russian combat troops and artillery began moving into Abkhazia, all on the pretext of augmenting the peacekeeping force – but without any consultation with Georgia.

In May, Russia sent railroad construction troops into Abkhazia – with no apparent legal mandate – to repair the railway leading south from Russia to the conflict zone, ostensibly for “humanitarian reasons.” By July, incidents of violence were occurring in South Ossetia, including attacks on Georgian police vehicles and an attempted assassination of a pro-Georgian South Ossetian leader.

Throughout this period, U.S. officials urged the Russian and Georgian governments to exercise restraint and find a way to resolve their differences peacefully. On August 7, after Georgia responded to shelling of Georgian villages that came from Russian peacekeeper-controlled territory in South Ossetia and moved to reclaim parts of South Ossetia, an overwhelming Russian force swarmed through South Ossetia and into Abkhazia and Georgia proper.

Russia is now questioning Georgia’s territorial integrity and intimating that it may recognize the independence of both disputed areas, despite numerous U.N. Security Council resolutions aimed at resolving their status diplomatically.

The scenes of Russian aggression – and now the threats, both direct and indirect, against other countries such as Poland and Ukraine – have brought back frightening memories to the former captive states which have since chosen a Western model of freedom and democracy. But the world we live in today is different from 1968, when the Soviet Union invaded Czechoslovakia. Since then, Europe, the transatlantic community, and the world have moved forward.

Russia has sought to integrate into the diplomatic, political, economic, and security structures of the 21st century, and the United States has strongly supported those efforts.
But through its actions Russia has now put its international reputation and aspirations at risk. The impact of its actions is already being felt as questions are being raised about Russia’s suitability for admission into the World Trade Organization, and the prestige of an eighth seat at the G-7 economic forum.

If Russia wants to repair the damage to its reputation – and to its relations with the rest of the world – the first step it must take is to respect the ceasefire its president has signed and stop all hostilities, including those committed by irregulars in the areas it is now occupying. In accordance with the terms of that ceasefire, it must remove from Georgia the troops it introduced after August 6.

It must also permit international monitors and a more robust international presence in South Ossetia; allow humanitarian aid to be delivered; and adhere to Russia’s previously professed policy of supporting Georgia’s territorial integrity.

Without those actions, Russia will further isolate itself. As Sec. Rice said after the NATO meeting: “There can be no business as usual with Russia while this kind of activity is going on.”